Täällä ollaan selkävammaisena. Se päätti taas sanoa sopimuksensa irti. Ehkä sitä vähän huonosti kohdellaankin. Että ei oo ihme. Eilen jäi jokaviikkoinen nia-tanssikin väliin, kun en viitsinyt lähteä itseäni kiduttamaan. Tänään kävin kuitenkin kaupassa kävellen. Kuolema meinasi korjata matkalla, kun tuntu, että jalka lähtee irti. No, sitten ei tuntunutkaan enää mitään, se puutui. Mutta ehkä se tästä. Nyt voin jo taas istua. Eikä tämä kauaa oo kestäny, sunnuntaista vasta. Pääsenköhän näin helpolla?

------

Lauantaina käytiin käsityömessuilla äitin ja Nakottajan kans. Voisin jättää pari seuraavaa kertaa väliin, samat jutut siellä on aina. Äiti tosin osti mulle sieltä nätin rannekorun. Ja oli tylsää huomata, että toiset on tehny just sellasia laukkuja, joita oon ite miettiny.

Tuosta selkäongelmasta ja muusta yleisestä saamattomuudesta johtuen en oo saanu mitään aikaseks. Vähän tekis mieli tehä jotain, ehkä ompelushommia, mutta pitää kattoo jos selkä antais huomenna myöten. Ompputalkootkin odottaa, 7 kiloa olis omppuja kuorittavana. Mihin tämän kaiken homman kans joutuu? :)


Oon viime aikoina ehtiny mietiskelemään paljon laivajuttujakin. Aina välillä tulee mieleen, että jos kuitenkin vielä lähtis... Kai se on jonkinlaista vapaudenkaipuuta sekin. Se on tämä syksy, kun tulee pimeä. Vesisateessa varsinkin ajattelee niitä kaikkia kummallisia satamia, ja niiden oransseja valoja. Ja niitä aamuja, kun sai aivan omassa rauhassa astella kannella ja katsella kun jää murtui keulan alla. Kukaan ei kuullut kuinka väärin lauloin Aknestikia. :) Ja auringonnousut ja -laskut näki paremmin kuin täällä.







Alimmainen on mun jotakuinkin viimesiä merimieskuviani. En ollut montaa päivää enää tuon jälkeen laivalla. Hieno maisema kyllä.