Tänään tuli postissa kutsu lapsettomuustutkimuksiin OYS:iin. Aika olis heinäkuun lopulla. Ihmeen nopeaa toimintaa, olisin odottanut, että menee pitkälle ens talveen. En ihan vielä uskalla aikaa perua, ehkä parin viikon päästä, tai huomisen ultran jälkeen, tai viikon 12 jälkeen tai... :) Jollain kierolla tavalla harmittaa, että oon just nyt raskaana, olis ollu tavallaan ihan kiva tietää, onko meissä jotain vikaa vai miksi meillä tämä yritys on ollut takkuavaa.

Totesin just miehelle eilen(köhän se oli?), että me ollaan loppujen lopuks ihan hedelmällisiä, ollaanhan me reilun puolen vuoden sisällä saatu aikaan kolme raskautta. Sen ensimmäisen tekemiseen vaan meni reipas vuosi. Minä kyllä uskon, että siihen onnistumiseen vaikuttaa stressin väheneminenkin. Ekan plussan tekoaikaan oltiin varmaan just tultu viikon pyöräretkeltä, tokaa en ajatellu kyllä yhtään ja tää viimesin on sitten tulosta tuon koiranpennun saapumisesta. Lisäksi jokaisen aikaan oon varmastikin liikkunut normaalia enemmän... Meillä siis plussaresepti on selvä: Stressi pois ja liikuntaa lisää. Saattaahan taustalla olla jotain oikeastikin raskautumista vaikeuttavaa, mutta meillä on ollut hyvä tuuri. Missään nimessä en tarkota, että kaikkien lapsettomuus johtuisi stressistä ja liikunnanpuutteesta. Musta vaan on jännää, että meidän plussat on sattunu semmosiin kiertoihin, joissa en oo yhtään uskonu, että tärppäis, kun en oo koko asiaa ajatellu. :)

Tänään on rv:t jo huimat 6+3, huomenna ultra. Jännittää, pelottaa, hirvittää. Mitä jos siellä ei näy mitään? Toisaalta mun on tosi vaikea uskoa, ettei siellä olis mitään, kun raskausoireet on oikeastaan aika voimakkaita. Eilen katsottiin telkkarista Näkymätön Elina ja minä pillitin puolet ajasta... Tänään on tullut kyyneleet silmiin kun luin vauvalehteä, äsken kun ajattelin sitä kirjettä sairaalasta, ihan ihmejuttuja. Yleensä en kuitenkaan oo mikään ihan kamalan kova itkupilli. Lisäksi on ollut paha olo monena päivänä, nytkin tuntuu että se on vähitellen hiipimässä esille (-->syömään...). Väsyttää, tissit kipeenä, nenä tukossa... :D

Kerron huomenna sitten kuulumisia, toivottavasti hyviä!