Nyt on sitten kokoarvioultra takana. Lääkäri mittaili aikansa ja antoi arvioksi laskettuna aikana 3450g, eli hitusen keskikäyrien alapuolella. Kehui kovasti, että dieetti on toiminut kun vauva ei ole kasvanut isoksi. Tiedänpähän siis, että pieniä lapsia kasvatetaan karkilla. :D Kuvia sieltä ei tällä kertaa saanut, ei niistä kyllä olis mitään selvää saanutkaan. Sen verran iso tuo mötikkä kuitenkin on, ettei kerrallaan ruudulle mahtunut kovin isoa palasta vauvaa. :) Sisätutkimuksen perusteella lääkäri arvioi, että isompikin vauva mahtuisi syntymään.

Hyvillä mielin siis odotellaan ensin laskettua aikaa ja sitten siitä vielä pari viikkoa. En oikein jaksa uskoa, että tämä sitä ennen aikoo syntyä. Vaikka toivoahan aina saa... :)