Voisko tämän vaiheen jotenkin hypätä yli? Se rasittaa sekä mua että kaikkia mun lähellä olijoita. Voisin mielelläni antaa tämän mun ylikasvaneen tunnevarastoni ensimmäiselle ohikulkijalle. Ei tarvita paljoa, että pahastun. Ei tarvita paljoa, että loukkaannun. Ei tarvita paljoa, että suutun. Ei tarvita paljoa, että itken. Onneks ei tarvita paljoa, että ilahdun. Tällä hetkellä ilahtuisin siitä, että mies tulis etuajassa kotiin, mutta ei se taida tulla kun menee töiden jälkeen vielä hammaslääkärille. Siihen asti saa Hukka toimia mun terapeuttina. Kissasta ei siihen ole, kun se on jo pilannut mun päivän pissaamalla mun kalleimmille (ja ainoille hyville) kengille. Kävin jo kyllä ostamassa uudet... (Kalliimmat :D)