Ja aivan ajallaan. Siis jokavuotinen alkuvuoden levottomuus. Se huutaa vaihtamaan paikkakuntaa, muuttamaan, opiskelemaan, hankkiutumaan raskaaksi, tekemään jotain radikaalia. Mutta en minä halua muuttaa! Eikä mua oikeesti huvita lähtee opiskelemaankaan. Raskaaksi haluan, mutta se ei oikeen oo oma valinta, onnistuuko se vai ei. Mitä mulle jää jäljelle? Jotain on pakko tehdä, muuten se levottomuus tulee hulluksi! Se käskee mua siirtämään Sampo omaan huoneeseen nukkumaan. Meillä ei vaan oo sille huonetta, ellei kanit saa jostain uutta (ja parempaa :/) kotia ja tietokonevehkeet mystisesti mahdu puolta pienempään tilaan. Sisustus siihen olemattomaan lastenhuoneeseen on jo mietittynä, kalusteiden paikat kuvitteelliseen lattiaan piirretty. Se tila vaan puuttuu. Tämä äitikin alkais olla jo aika kypsä siihen, että pikkuvauveli (1v 2kk) siirtyy kauemmas nukkumaan. Nythän se on tuossa metrin päässä... Monena yönä kuuntelen sen pyöriskelevän sängyssään ja mietin herääkö se vai muutenko vaan hyörii. Enkä oo edes mitenkään herkkäuninen.

Mutta niin, se levottomuus. Viime vuonnahan ei sellaista ollut, kun oli niin tuore perheenlisäys. Kaks vuotta sitten se taas oli, ja sillon se olikin pahana. Lopetin opiskelut ja tulin raskaaksi, onneksi ainakin tuota jälkimmäistä. Tämän vuoden levottomuuden toivon tuovan mukanaan myös jotain hyvää, esimerkiksi kahden vuoden mielenrauhan...